sunnuntai 11. lokakuuta 2015


Kelit on sen verran jäähtyneet, että katsoin parhaaksi tarkistaa rengaspaineet ja onhan tuota muutenkin jo hetki vierähtänyt. Yllättävää, että sisällä tallissakin paineet olivat pudonneet kesäkeleillä asetetusta 2,7 barista 2,5 ja 2,45 bariin. Eihän tuo minun mittarini mikään tarkkuuslaite ole ja pitäisi varmaan sekin käydä kalibroimassa välillä, että saisi jotain vertailupohjaa. Toisaalta kahden rengaspainemittarini välillä ei ero lukemissa ole muuttunut mihinkään vuosien aikana, joten eiköhän tuo nuo mittarit edelleen näytä samalla tarkkuudella oikein (tai väärin) kuin ennenkin.

Nostin nyt paineet 2,65 bariin kaikissa pyörissä, kun suositus on 2,6 bar. Pitää ehkä vielä käydä nostamassa lisää, jos ulkolämpötilat alkavat olla nolla tietämissä ja tallissa on 15°C lämmintä, niin ero on sen verran suuri, että paineet eivät pysy ajonaikana riittävän korkeina. Tarkkaillaan tilannetta ja tasaillaan paineita tarpeen mukaan.

Viikolla voisi myös tehdä välitarkastuksen renkaiden kuvion syvyydelle ja 208:iin olisi tarkoitus asennella vähän ledejä. Jotkut ovat tosin jo kaivelleet kitkarengasta alle ja pohjoisempana nastojakin. Itsellä kun ei ole mitään menoa tiedossa pohjoiseen, niin eiköhän tässä vielä kuukausi ajella kesärenkailla, ehkä pari viikkoa pidempäänkin.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa RSS-syöte Seuraa minua Twitterissä